Jälkiraportti
Viime viikonloppu hurahti huipussa seurassa Tuupovaaran tienpientareilla. Oltiin siis popekon jälkileirillä. Tänään korkattiin itsenäisten jälkitreenien kausi täällä mökillä. Koira on osannut hommansa aina mutta mukava huomata itsekin kehittyvänsä. Tänään osasin viedä koiran oikeassa mielentilassa jäljelle ja pitää sen siinä koko jäljen. Nyt tarvittaisiin vaan iso läjä muiden tallaamia jälkiä kun ne tuntuivat motivoivan koiraa eniten. Jäljen tallaajia tarjolla? :)
Wirkku and the fuckers 2011
että olisin kisoihin päässyt. Yksiäkään treenejä en ole koko kesänä käynyt ja nyt jo mietin lajin vaihtamista. Elämä on nyt niin hektistä ja kotipainoitteista ettei oikein minun haluille ja menoille löydy sopivaa rakoa. En luovuta vielä ja koirakin on nuori ja innokas.
Olen itseäni moittinut ja soimannut, kun en koiraa ehdi treenata. Tänään jotenkin kolahti ajatuksiin, että jos päivässä on omaa vapaata aikaa noin 20min-60min niin voihan sitä 3kymppinen naisihminen haluta tosiaan tehdä joskus jotain muutakin. Etenkin kun harvoin nuo vapaat minuutit sattuuvat minkään seuran treenien aikaan. No kuitenkin kaikesta tästä sekä mukavan koiraihmisen kaupassa kohtaamisesta syntyi pienen pieni motivaation kipinä ja harkitsen nyt syksyn kisoihin ilmoittautumista.
Olipas se hirveää! Kuuluuko asiaan että jalkapohjat on kuin liekeissä. Hätäseen 2km lenkki mentiin ja meinasi itku päästä kotipihassa. Päätin kuitenkin että kokeilen vielä jonkun kerran. Nämä luistimet on painanut aina.
Sirkusta luistelu ei ollut pyörän rinnalla juoksemista kummempaa. Jopa ohitukset sujui kävelyvauhtia paremmin. Eli koira tykkää minä en.
Kevätkevätkevät
Arjen luksusta!
Tässä sitä mennään. Hiihtokausi on jo lopuillaan, kun meidän perhe pääsi laduille. Lapsikin lähtee innoissaan mukaan, kun osan matkasta saa roikkua kyydissä. Meidän oma mäkikone, Wirkku! Sen verran aiheesta innostuin, että ostaa päräytin ekat sukset sitten ala-asteen. Kyllä meno on ihan toista nyt, ei voi muuta sanoa. Nyt sitten vaan treenaamaan tekniikkaa. Viikonlopuksi toivon mökille hankiaisia, että pääsisi mistä vaan järven selälle. Muuten treenaus on tänäkin talvena ollut katkonaista. Yhteistreeneihin ei ole joudettu, kun viikonloppuisin perhe on koossa. Tottista on pihalla ja milloin milläkin parkkiksella tehty silloin tällöin. Noutoa treenattiin pahat pakkaset, sisällä ja pihalla. Nyt jäljellä eteenmeno ja hyppy/A nouto.
Olen asettanut tavoitteen rauhoittaa omaa käytöstäni ja sitä kautta Wirkun käyttäytymistä. Wirkulla on palikat ihan kohdallaan, mutta koetan nyt opettaa ettei kaikkeen tarvitse reakoida valonnopeudella. Oma asenne eli Cesarin sanoin energia on tärkein juttu. Jostain syystä ihmiset vierastavat tuota energia sanaa, minä mukaan lukien. Jos huolehdin tai olen epävarma koirani tietää sen. Muistan siis ajatella aina onnistuvani tai jotain muuta positiivista. Tästä myös johtuu se, että toisten kanssa treenit onnistuu paremmin. Toiset ihmiset saavat minut varmaksi ja toiset epävarmaksi.
Ajatuksissa on lähteä soveltamaan tätä ymmärtämääni asiaa Wirkun koulutuksen ongelma kohtiin. Aamulenkin päätteeksi tehtiin jo onnistunut noutotreeni matalasssa vietissä. Ihan parasta on kun viikossa on huomannut tietävänsä jo paljon koirista ja kouluttamisesta sekä on löytänyt uuden katsonta kannan asioihin, joten kaikesta saa nyt enemmän irti kuin ennen. Yksi palikka minunkin päässä on siis loksahtanut paikalleen. Samalla on huomannut miten paljon on vielä opittavaa, koettavaa ja nähtävää. Pitkä on tie ja koskaan ei ole valmis.
Kuvassa rakas koira ja rakas ranta. Meidät on vihitty siinä missä seison kuvatessani ja vieressä talven tuulia kuuntelee aina rakas Jerrymme.
Harppaus koirankoulutuksen ymmärtämisessä on tapahtunut. Tuntuu että olen polkenut paikallaan kesästä asti, mutta nyt ajatuksia on niin että päässä kuhisee. Kiitos kuuluu etenkin pennulle sekä Koirakuiskaaja Ceasarille ja Jonekselle! Olen ymmärtänyt jotain koiran energiasta tai toiminta-alueesta miten sitä nimittääkään. Ihanaa oppia uutta!
Vuosi 2011 on alkanut rennoissa tunnelmissa. Wirkku ja lainakoira Kusti juokseevat juoksemisen ilosta kohti auringon laskua Pyhäselän jäällä.
Retkellä Aavarannalla. Repussa kuumaa kaakaota sekä vuohenjuustoleipäpalat.
Päästiin pitkälle lenkille Wirkun kanssa tänään. Kotimatkalla totesin avaimien unohtuneen kotiin ja muun perheen olevan myös ulkoilemassa. Aavistin suunnan, joten lähdettiin vastaan sekä soitin silti. Menossa oli vakoojaleikki ja me saatiin tehtäväksi koettaa paikallistaa nämä agentit linnunlahden metsästä. Wirkku hoksasi asian nopsasti ja päädyttiin takajäljelle. Saatiin vinkki puhelimitse reitistä ja päästiin ajamaan jälkeä loppu matka. Lopulta agentit löytyivät kotipihalta pihlajan latvasta. Olipa hieno extempore treeni, kun niihin oikeisiin ei aika meinaa riittää nykyisellä elämän tahdilla.
Ja tottisliikkeet edistyvät. Pari kohtuullista noutoliikettä on saatu aikaiseksi. Hieno fiilis kun tajuaa koiran osaavan jotain mitä on kaksi vuotta treenannut säännöllisen epäsäännöllisesti kylläkin.
Viime viikko ja tämän alku on mennyt naksutellessa. Paikallaan olon maahan meno alkoi hidastua ja seisominen oli hakusessaan. Nyt niitä on hinkattu kerran jos toisen ja alkaa sujumaan. Treenit ajoittuu ilta myöhään tai aamu varhaiseen, joten aika yksinäistä puuhaa.
Hakutreenit otettiin viikko sitten. Nyt on rullaa tuotu pihassa ja lähi metsässä. Ehkä jo lähi viikkoina uudestaan treeneihin. Kotielämä kiskaisee niin tiukasti mukaansa etten muista vapaata ottaa, vaikka se tekisikin hyvää.
Jälkiä on tallottu jokunen kesäkuun jälkeen. seuraavaksi meinaan ottaa kovalla pohjalla pari tarkkaa jälkeä ja muutaman esineen merkkaustreenin. Koira merkkaa mutta itse olen myöhässä vahvistamisessa. Naksutin mukaan ehkä?
No ensi ihmiset hesaan ja Wirkku ekaa kertaa tassuparkkiin.
