Rauhaa ja rakkautta - sopiva energiaa
Olen asettanut tavoitteen rauhoittaa omaa käytöstäni ja sitä kautta Wirkun käyttäytymistä. Wirkulla on palikat ihan kohdallaan, mutta koetan nyt opettaa ettei kaikkeen tarvitse reakoida valonnopeudella. Oma asenne eli Cesarin sanoin energia on tärkein juttu. Jostain syystä ihmiset vierastavat tuota energia sanaa, minä mukaan lukien. Jos huolehdin tai olen epävarma koirani tietää sen. Muistan siis ajatella aina onnistuvani tai jotain muuta positiivista. Tästä myös johtuu se, että toisten kanssa treenit onnistuu paremmin. Toiset ihmiset saavat minut varmaksi ja toiset epävarmaksi.

Ajatuksissa on lähteä soveltamaan tätä ymmärtämääni asiaa Wirkun koulutuksen ongelma kohtiin. Aamulenkin päätteeksi tehtiin jo onnistunut noutotreeni matalasssa vietissä. Ihan parasta on kun viikossa on huomannut tietävänsä jo paljon koirista ja kouluttamisesta sekä on löytänyt uuden katsonta kannan asioihin, joten kaikesta saa nyt enemmän irti kuin ennen. Yksi palikka minunkin päässä on siis loksahtanut paikalleen. Samalla on huomannut miten paljon on vielä opittavaa, koettavaa ja nähtävää. Pitkä on tie ja koskaan ei ole valmis.
Kuvassa rakas koira ja rakas ranta. Meidät on vihitty siinä missä seison kuvatessani ja vieressä talven tuulia kuuntelee aina rakas Jerrymme.