Tee se just

Lainaan blogia viikon verran meidän matkablogiksi. Samalla projekti edistää pelastuskoira tavoitteita ainakin suunnnistuksen ja kuntoilun osalta (- raporttia uran etenemisestä, tavoitteena pelastuskoira - )

Rullaluistin kausi avattu

Olipas se hirveää! Kuuluuko asiaan että jalkapohjat on kuin liekeissä. Hätäseen 2km lenkki mentiin ja meinasi itku päästä kotipihassa. Päätin kuitenkin että kokeilen vielä jonkun kerran. Nämä luistimet on painanut aina.

Sirkusta luistelu ei ollut pyörän rinnalla juoksemista kummempaa. Jopa ohitukset sujui kävelyvauhtia paremmin. Eli koira tykkää minä en.